Liikunnan avustukset

Kaupunki tukee helsinkiläisiä liikuntaseuroja sekä muita liikuntaa järjestäviä yhdistyksiä jakamalla avustuksia noin 9 miljoonaa euroa vuosittain. Haettavana on toiminta- ja tilankäyttöavustuksia sekä erillisiä avustuksia liikunnallisen toiminnan ja tapahtumien järjestämiseen. 

Yleistä liikunnan avustuksista 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päättää vuosittain syksyllä liikunnan seuraavan vuoden avustusmuodot sekä niiden kriteerit ja hakuajat. Avustuksia haetaan ja myönnetään voimassa olevan hakuohjeen(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) (2025, pdf) ohjeiden sekä kriteerien mukaisesti. Liikunnan hakuohjeen lisäksi hakijan tulee noudattaa avustusten haussa, käytössä ja raportoinnissa Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta (pdf). 

Kun haet avustuksia, tutustuthan huolellisesti avustusten myöntämisperusteisiin ja hakuohjeisiin.

Liikunnan avustuksia haetaan avustukset.hel.fi -palvelussa. Linkit hakulomakkeille löytyvät avustuslajikohtaisilta palvelusivuilta.

Ajankohtaista

Liikunnan avustusten 2025 infotilaisuudet

Järjestämme vuoden 2025 avustushakuihin liittyen infotilaisuuksia vuodenvaihteessa 2024-2025. Alla tilaisuuksien ajankohdat ja järjestämistavat kootusti.

Torstaina 9.1.2025 klo 16:30 - 18:30, liikunnan avustusten hakuinfo 1, paikka: Microsoft Teams

Maanantaina 13.1.2025 klo 17:00 - 19:00, liikunnan avustusten hakuinfo 2, paikka: Konepajankuja 3B (Fredriksberg)

Keskiviikkona 13.11.2024, liikunnan avustusten myöntämisperusteet 2025, paikka: Microsoft Teams

Tiistaina 14.1.2025 klo 14:00 - 15:30, avustukset iäkkäiden liikkumisen ja kulttuuritoiminnan edistämiseksi: hakuinfo, paikka: Microsoft Teams

Liikuntajaosto päätti avustusmuodoista, myöntämisperusteista ja hakuajoista vuodelle 2025

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti kokouksessaan 7.11.2024 liikunnan avustusten avustusmuodoista, myöntämisperusteista ja hakuajoista vuodelle 2025. Avustuskriteerit eritellään tarkemmin hakuohjeessa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) (pdf).

Vuoden 2024 osalta avustuksia voi hakea vielä 8.12.2024 asti starttiavustuksessa ja tapahtuma-avustuksessa.
 

Avustuksista viestiminen 

Liikunnan avustuksista viestitään seuroille ja yhdistyksille kaupungin verkkosivujen lisäksi sähköpostitse, liikunnan kumppanikirjeessä sekä Liikuntaseurat Helsingissä -Facebook-ryhmässä. 

Lue lisää liikunnan avustusten viestimisestä tältä sivulta.

Avustuslajit

Liikunnan avustukset jakautuvat yleisavustuksiin ja kohdennettuihin avustuksiin. Avustuslajikohtaisilta alasivuilta löydät tiedot avustuslajien myöntämisperusteista sekä hakutavoista ja -ajoista.

Toiminta-avustus on liikuntaseurojen toimintaan suunnattu yleisavustusluontoinen avustus. Toiminta-avustusta myönnetään harkinnanvaraisesti, ja sen myöntäminen perustuu laskennallisiin kriteereihin.

Siirry toiminta-avustuksen sivulle.

Tilankäyttöavustus on harkinnanvarainen avustus, jota myönnetään muissa kuin liikuntapalveluiden omissa liikuntatiloissa tapahtuvaan toimintaan. Tilankäyttöavustusta voidaan myöntää niille liikuntaseuroille, joille myönnetään liikunnan toiminta-avustusta samana vuonna.

Siirry tilankäyttöavustuksen sivulle.

Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustus on liikuntaseuroille sekä muille liikuntaa järjestäville yhdistyksille suunnattu yleisavustusluonteinen avustus. Avustusta voivat hakea ne seurat ja yhdistykset, jotka eivät ole toiminta-avustuksen piirissä.

Siirry muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksen sivulle.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tapahtuma-avustus on rekisteröidyille yhdistyksille, yrityksille ja muille yhteisöille suunnattu avustus liikunnallisten tapahtumien järjestämiseen. Tapahtuma tulee järjestää Helsingissä ja sen tulee liikuttaa helsinkiläisiä.

Siirry tapahtuma-avustuksen sivulle.

Kohdeavustus on liikunnan kohdennettuun toimintaan suunnattu harkinnanvaraisesti myönnettävä avustus. Avustusta voivat vuonna 2025 hakea liikuntaseurat.

Siirry kohdeavustuksen 2025 sivulle.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Siirry kohdeavustuksen 2024 sivulle.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Suunnistuskartta-avustus on liikuntaseuroille suunnattu avustus hakuvuotta edeltävänä vuonna painettujen suunnistuskarttojen valmistuskuluihin. Suunnistuskartta-avustusta voidaan myöntää niille liikuntaseuroille, joille myönnetään liikunnan toiminta-avustusta samana vuonna.

Siirry suunnistuskartta-avustuksen sivulle.

Starttiavustusta voidaan myöntää alle yhden vuoden toimineelle rekisteröityneelle liikuntaseuralle. Starttiavustuksen suuruus on 500 euroa.

Siirry starttiavustuksen sivulle.

Avustus on harkinnanvarainen erillisavustus, joka kohdennetaan helsinkiläisten iäkkäiden ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä tukevaan, liikkumista edistävään toimintaan. Avustusta voivat hakea yhdistys- ja säätiömuotoiset toimijat.

Siirry iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämisen avustuksen sivulle.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Ohjeita ja tukea 

Jäikö jokin epäselväksi? Vastaus kysymykseesi saattaa löytyä ohjeita ja tukea -sivulta. Sivulla on tietoa muun muassa sähköisestä asioinnista ja sinne kirjautumisesta. 

Siirry lukemaan liikunnan avustuksiin liittyvistä ohjeista ja tuesta tältä sivulta.

Yhteystiedot

Henkilökohtaista neuvontaa liikunnan avustuksiin liittyen saat liikuntapalvelujen suunnittelijoilta.

Katso kaikki yhteystiedot tältä sivulta.