Projektiavustusta myönnetään helsinkiläisille varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistyksille, nuorten toimintaryhmille ja talokerhoille. Erityisistä syistä projektiavustusta voidaan myöntää myös muille nuorisotyötä harjoittaville yhdistyksille.
Jos haet nuorten toimintaryhmille tarkoitettua Sponssia, tutustu myös nuorten.hel.fi -sivustolta Sponssin omiin sivuihin.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Ennen avustusten hakemista, tutustu huolellisesti sekä nuorisotoiminnan avustusten yleisiin ohjeisiin ja ehtoihin että avustuslajikohtaisiin myöntämisperusteisiin ja hakuohjeisiin.
Projektiavustus on kertaluonteinen, nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja hyvinvointiin. Sitä voi saada hankkeen, tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen.
Projektiavustuksista myönnetään kertaluonteisia avustuksia omaehtoisille nuorten toimintaryhmille ja yhdistysten nuorten ryhmille. Nuorten toimintaryhmien projektiavustus Sponssi on tarkoitettu tukemaan nuorten omaehtoista kansalaistoimintaa. Lisäksi projektiavustuksia myönnetään yhdistysten kehittämishankkeisiin sekä yhteistyöhankkeisiin. Talokerhoille projektiavustusta myönnetään nuorisotoiminnan järjestämiseen.
Avustusta myönnetään nuorten toimintaryhmille ja varhaisnuoriso- ja nuorisojärjestöille, joiden jäsenistä ja/tai aktiivisesti toimintaan osallistuvista kaksi kolmasosaa on alle 29-vuotiaita helsinkiläisiä.
Projektiavustusta ei myönnetä yhdistyksen toimintasuunnitelman mukaiseen ja varsinaisen toiminnan piiriin kuuluviin hankkeisiin. Sitä voi kuitenkin saada yhdistyksen toiminnan piirissä olevien nuorten hankkeisiin, jotka syntyvät nuorten tarpeesta toimintavuoden aikana ja jotka muutoin täyttävät avustuksen saannin ehdot.
Samaan projektiin ja sen jatkoprojekteihin voi avustusta saada yhteensä enintään kolmena vuonna. Monivuotisilta projekteilta vaaditaan ensimmäisen avustuksen hakuvaiheessa aikataulu ja arviointisuunnitelma Yksivuotisiksi tarkoitetuille projekteille myönnetään avustusta lisäaikaan vain poikkeustapauksissa. Projektiavustusta ei myönnetä pääsääntöisesti hallintokuluihin eikä hankkeisiin, joiden on tarkoitus tuottaa voittoa. Avustusta ei voida myöntää, mikäli edellisen myönnetyn projektiavustuksen käyttöä ei ole selvitetty hyväksyttävästi.
Sponssia haetaan projektiavustushakemuksella sähköisessä asioinnissa.
Projektiavustushakemus on toimitettava ennen hanketta tai tapahtumaa. Projektiavustusta voi hakea läpi vuoden. Avustus haetaan sähköisessä asioinnissa projektiavustushakemuksella.
Hakemus täytetään sähköisesti kaupungin avustusasioinnissa. Rekisteröidyn yhdistyksen tulee tunnistautua yhdistyksen oman suomi.fi-tunnistautumisen kautta.
Hakemukseen tarvittavat liitteet toimitetaan sähköisen avustusasioinnin kautta.
Projektiavustushakemukseen voi halutessaan liittää projektin tarkemman suunnitelman sekä sen talousarvion. Jos hanke on kolmivuotinen, tulee hakemukseen liittää myös hankkeen toiminnan arviointisuunnitelma.
Yhdistysten hakiessa projektiavustusta pakollisena liitteenä on toimitettava yhdistyksen voimassa olevat säännöt. Sääntöjen tulee olla patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymiä.
Lisäksi täytyy toimittaa
- tiliote tai pankin ilmoitus tilinomistajasta, asiakirjasta tulee selvitä tilinomistajan nimi ja tilinumero
Liitteiden toimittamiseen voi tarvittaessa saada lisäaikaa erikseen niin sovittaessa. Puuttuvat liitteet tulee toimittaa määräaikaan mennessä.
Uudelta hakijalta saatetaan pyytää myös:
- toimintasuunnitelma vuodelle, jota hakemus koskee
- talousarvio vuodelle, jota hakemus koskee
- tilinpäätös edelliseltä päättyneeltä tilikaudelta
- toimintakertomus edelliseltä päättyneeltä tilikaudelta
- tilin- tai toiminnantarkastajan lausunto koskien edellistä päättynyttä tilikautta
- vuosikokouspöytäkirja
Nuorisojaosto tekee päätöksen hakemuksista, joiden hakusumma ylittää 3 000 euroa. Nuorisopalvelujen kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3 000 euron hakemuksista.
Nuorisojaoston kokousajat määrittelevät sen, koska on mahdollista saada päätös yli 3 000 euron hakemuksista. Jos hakija toivoo päätöstä tietystä kokouksesta, kannattaa olla yhteydessä Nuorisopalvelujen kumppanuusyksikön asiantuntijoihin. He kertovat, mihin mennessä hakemus pitää jättää, jotta päätösesitys pystytään valmistelemaan ko. kokoukseen.
Yleensä hakemus pitää jättää vähintään kuukautta ennen kokousaikaa. Katso nuorisojaoston kokousajat.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Päätös toimitetaan hakijalle postitse, ja lisäksi päätöksen sisältävä nuorisojaoston kokouspöytäkirja tai kumppanuuspäällikön päätös on nähtävillä Helsingin kaupungin verkkosivuilla. Nuorisojaoston kokousten esityslistat julkaistaan noin viikkoa ennen kokousta, ja esityslistat, pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset löytyvät niin ikään kaupungin verkkosivuilta. Siirry nuorisojaoston päätöksenteon sivulle(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Siirry kumppanuuspäällikön päätöksenteon sivulle(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Päätökset eivät näy avustusasioinnissa.
Päätös kannattaa lukea huolellisesti. Päätöksessä on aina ensin päätösosa, jossa on myös velvollisuuksia ja ohjeita hakijalle esimerkiksi avustuksen käytön selvittämiseen. Päätösosassa kerrotaan myös, mille ajalle ja mihin tarkoitukseen avustus on myönnetty. Avustus on käytettävä siihen tarkoitukseen ja sinä aikana, jolle se on myönnetty.
Avustuksen myöntäjä päättää avustukseen oikeuttavat menot. Projektiavustusta voi siis käyttää vain niihin menoihin, jotka päätöksessä on määritelty. Jos päätöksessä mainitaan vain, että avustus myönnetään kyseisen hankkeen kuluihin, tämä koskee silloin vain niitä kuluja, jotka hakemuksessa ja/tai sen liitteissä on mainittu avustuksen käyttökohteeksi.
Projektin kuluja voidaan hyväksyä vain siltä ajanjaksolta, jolle avustus on päätöksessä myönnetty. Päätöksessä kerrotaan aina, miten ja milloin projektiavustuksen käyttö täytyy selvittää. Jos avustetun hankkeen aikataulu esimerkiksi viivästyy ja olisikin tarve pidemmälle avustuksen käyttöajalle, täytyy avustuksen hakijan olla yhteydessä kumppanuusyksikköön ennen selvittämisen määräaikaa. Yksivuotisiksi tarkoitetuille projekteille kuitenkin myönnetään avustusta lisäaikaan vain poikkeustapauksissa.
Jos kesken hankkeen ilmenee kysymyksiä tai muutostarpeita avustuksen käyttämiseen liittyen, kannattaa aina ottaa yhteyttä Nuorisopalvelujen kumppanuusyksikön asiantuntijoihin.
Projektiavustuksen käytön selvittäminen
Projektiavustus selvitetään projektiselvityslomakkeella (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)päätöksessä mainittuun määräaikaan mennessä. Lomake on Webropol-muotoinen. Selvityslomakkeen lisäksi hankkeen kuluista pitää toimittaa kopiot kuiteista ja muista tositteista, ellei päätöksessä lue muuta tapaa selvitykselle. Hankkeesta riippuen saatetaan selvitykseksi pyytää kuittien sijaan tilinpäätös, jossa on oma kustannuspaikka avustetulle hankkeelle.
Jos avustuksen käyttöä ei selvitetä hyväksyttävästi määräajassa, voidaan projektiavustus periä takaisin. On hyvä muistaa, että Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeiden mukaisesti avustuksen myöntäjällä on oikeus pyytää tarpeen mukaan kaikki tieto, asiakirjat ja selvitykset, mitä avustuksen käytön selvittämiseen voi liittyä. Avustuksen saaja on siis velvollinen erikseen pyydettäessä toimittamaan myös muita selvityksiä kuin päätöksessä mainitut.
Lisäksi osa nuorisotoiminnan avustuksen saajista valikoituu tilinpidontarkastukseen vuosittain. Jokainen avustusta saanut taho on velvollinen osallistumaan tilinpidontarkastukseen ja toimittamaan siihen vaaditut asiakirjat ja tiedot, jos hakija on valikoitunut mukaan tarkastettavien joukkoon.
Sponssista lisää tietoa ja myöntämisen ehdot löytyvät nuorten.hel.fi-sivustolta Sponssin(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) omilta sivuilta (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Siirry tutustumaan tarkemmin nuorisotoiminnan avustusten yleisiin ohjeisiin.
Ota yhteyttä nuorisopalvelujen kumppanuusyksikön suunnittelijoihin, kun sinulla on kysyttävää tai kerrottavaa nuorisotoiminnan avustuksista.