Toiminta-avustus koululaisten iltapäivätoiminnan järjestäjille

Järjestöt, seurakunnat, säätiöt, osakeyhtiöt, yhteisöt ja yksityiset palveluntuottajat voivat hakea iltapäivätoiminnan toiminta-avustusta.

Avustus on tarkoitettu Helsingissä koulua käyvien 1-2 lk:n ja kaikkien vuosiluokkien erityisopetuksessa olevien oppilaiden perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan järjestämiseen.

Hae toiminta-avustusta koululaisten iltapäivätoiminnan järjestämiseen

Voit hakea avustusta sähköisesti tai pdf-lomakkeella.

Asian käsittelyn eteneminen

Ota ensin yhteyttä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikön palvelupäällikköön ja sovi toiminnan mahdollisesta käynnistämisestä.

Toimita hakemus hakuaikana, joka on vuosittain tammikuussa. Tarkempi hakuaika julkaistaan vuosittain joulukuun alkupuolella Helsingin kaupungin avustuskuulutuksessa. Voit täydentää hakemusta ja toimittaa hakemuksen liitteitä hakuajan jälkeen sähköisen asiointipalvelun kautta tai postitse.

1. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala käsittelee hakemuksen ja tekee esityksen avustussummasta.

2. Päätöksen toiminta-avustuksen myöntämisen periaatteista tekee kasvatus- ja koulutuslautakunta.

3. Järjestökohtaiset maksatuspäätökset tekee hallintopäällikkö.

4. Päätöksestä lähetetään tieto hakijalle ja myönnetty avustus maksetaan hakijayhteisön pankkitilille kaupungin avustusohjeiden mukaisesti.

5. Avustuksen käytöstä on annettava selvitys seuraavan vuoden hakemuksen yhteydessä. Käyttöselvitys on tehtävä, vaikka avusta ei haettaisi enää seuraavana vuonna.

Käsittelyaika

Noin kolme kuukautta.

Voimassaoloaika

Lähetetty hakemus on voimassa kunnes päätös on tehty tai se perutaan.

Lisätiedot

Avustusta saa käyttää vain myönnettyyn tarkoitukseen, eikä sitä saa jakaa edelleen.

Lisätietoja antavat:

Toimintaan liittyen
Palvelupäällikkö
Leena Palve-Kaunisto
puh. 09 310 86809
leena.palve@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

Talouteen ja avustusten hakuun liittyen
Laskentasuunnittelija
Hanna Keränen
puh. 09 310 86338
hanna.keranen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

Linkit

Asioi verkossa

Hae avustusta iltapäivätoiminnan järjestämiseen

Vaatii tunnistautumisen.

Täytä lomake

Hae avustusta lomakkeella

Toimita paperinen hakemus kaupungin kirjaamoon postitse: PL 10, 00099 Helsingin kaupunki tai viemällä kirjaamon postilaatikkoon Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki

Hae avustusta

Hakemus ei ole avoinna

Tämä avustushaku ei ole avoimena