Erillishaku: Kulttuurin kummilapset -toiminnan erillisavustus

Avustus on harkinnanvarainen erillisavustus Kulttuurin kummilapset -toiminnan toteuttamiseksi.

Kulttuurin kummilapset on Helsingin kaupungin koordinoima toimintamalli, jossa kaikki vuodesta 2020 eteenpäin syntyvät helsinkiläiset lapset kutsutaan kulttuurin kummilapsiksi. Kummilapset saavat kutsun vuosittain kahteen tapahtumaan, kunnes lapsi aloittaa koulun. Tapahtumat ovat perheille maksuttomia.  

Taide- ja kulttuuritoimijat toteuttavat tapahtumia Kulttuurin kummilapset -toiminnan erillisavustuksella. Lisäksi Kulttuurin kummilapset -toimintamallin tapahtumia toteuttavat kulttuurin laitosavustuksen piirissä olevat toimijat osana laitosavustuksiin sisältyviä määrärahoja. Mukana ovat soveltuvin osin myös kaupungin omat, ensisijaisesti kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut. Näiden palvelujen Kulttuurin kummilapset -toiminta rahoitetaan palveluiden omista määrärahoista. Erillisavustuksella ei rahoiteta kaupungin omaa palvelutuotantoa. Toimintaa koordinoi kulttuuripalvelukokonaisuuteen kuuluva lasten ja nuorten taidekeskus Annantalo.

Kulttuurin kummilapset -toiminnan erillisavustusta myönnetään helsinkiläisten 0–6-vuotiaiden lasten ja heidän läheistensä matalan kynnyksen taide- ja kulttuuritoimintaan sekä uusien toimintamallien kehittämiseen. Avustusta myönnetään Helsingissä tapahtuvaan toimintaan.

Tavoitteena on muodostaa tapahtumien sisällöistä perheille kolme teemapolkua: musiikin polku, esittävien taiteiden ja sanataiteen polku sekä kulttuuriperinnön ja visuaalisten taiteiden polku. Näin lapsi voi halutessaan pysyä kasvaessaan samalla taidelajipolulla. Siksi toivomme hakijoilta sisältöjä monipuolisesti eri taidelajeista eri ikäisille. Yhden hakijan ei kuitenkaan tarvitse tarjota sisältöjä useissa eri taidelajeissa tai useille eri ikäryhmille, vaan polkujen muodostuminen otetaan huomioon Kulttuurin kummilapset -tarjonnan kokonaisarvioinnissa.

Erillisavustus Kulttuurin kummilapset -toimintaan myönnetään lähtökohtaisesti kolmivuotisena vuosille 2027–2029. Avustusta haetaan kuitenkin vuosittain, ja hankkeiden jatko vahvistetaan jatkohakemusten pohjalta, mikäli määrärahaan tai toimintaympäristöön ei tule merkittäviä muutoksia ja toiminnan tasolle asetetut kriteerit edelleen täyttyvät. Kunkin vuoden avustuksen käyttöaika on kalenterivuosi. Kyseessä on harkinnanvarainen, laskennallinen avustus, jossa myönnettävä avustuksen määrä on sidoksissa toiminnan määrään, kohderyhmään sekä toiminnan sisältöön. 

Avustus on haettavissa 1.4.–22.4.2026. Hakuprosessi sisältää kaksi arviointivaihetta, joista ensimmäinen toteutetaan keväällä 2026 ja toinen syksyllä 2026. Ensimmäisessä vaiheessa päätetään avustusta saavat toimijat. Jälkimmäisessä vaiheessa päätetään avustussummat. 

Hakuinfot

Avustushaun ensimmäisestä arviointikierroksesta järjestettiin kaksi samansisältöistä hakuinfoa Teamsissä keskiviikkona 1.4. ja perjantaina 10.4. 

Tutustu avustusinfossa jaettuihin infomateriaaleihin.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Siirry katsomaan 1.4. järjestetyn Teams-infon tallennetta (Helsinki-kanava).(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kenelle?

Kulttuurin kummilapset -toiminnan erillisavustus on harkinnanvarainen avustus, jota voidaan myöntää rekisteröityneenä vähintään yhden tilivuoden toimineille yhdistyksille, järjestöille ja muille rekisteröityneille organisaatioille. Avustusta ei voida myöntää toimintaan, jonka koko rahoitusta haetaan kyseisellä avustuksella. Avustusta ei myöskään myönnetä kaupungin omaan tai sen laitosavustettavien yhteisöjen toimintaan.  

Mihin tarkoitukseen?

Erillisavustuksen tarkoituksena on vakiinnuttaa Kulttuurin kummilapset -toiminta siten, että mahdollisimman moni kohderyhmään kuuluva helsinkiläinen lapsi voi yhdessä läheisensä kanssa osallistua lapsille suunnattuihin kulttuuritapahtumiin.

Kulttuurin kummilapset -toiminnan erillisavustus on tarkoitettu Kulttuurin kummilapset -toimintamallin tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen. Kulttuurin kummilapset -toiminta tukee lapsen kehitysvaiheita ja perheiden hyvinvointia. Se edistää kulttuuripalveluiden alueellista kattavuutta, saavutettavuutta, yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Kun erilaiset perheet ja yhteisöt saavat mahdollisuuden kiinnittyä osaksi Helsinkiä ja helsinkiläisyyttä, ehkäistään myös lasten ja lapsiperheiden todellisuuksien eriytymistä. 

Kulttuurin kummilapset -toiminnan erillisavustuksen hakemusten arvioinnissa otetaan huomioon seuraavat erillishakua koskevat arviointiperusteet:  

  • Toimijan konkreettiset toimenpiteet ja osaaminen yhdenvertaisuuden, saavutettavuuden ja moninaisuuden huomioimiseksi toiminnan suunnittelussa, viestinnässä ja toteutuksessa.  
  • Hakijan osaaminen ja kokemus lapsilähtöisesti toteutetuista tapahtumista sekä konkreettiset keinot, joilla lapsen ikä, kehitysvaihe ja osallisuus on huomioitu suunnittelussa ja toteutuksessa.  
  • Lastenkulttuurin toimintaympäristön ymmärrys ja kokemus tapahtumatuotannosta.  
  • Kokonaisarvioinnissa otetaan huomioon eri taiteenlajien välisen sisältöjen ja kohderyhmien monipuolisuus sekä toiminnan volyymi.  

Lisäksi hakemusten arvioinnissa sovelletaan kulttuurin avustusten arviointiperusteita.  

Arviointiperusteet 1.6.2022 alkaen

Taiteelliset lähtökohdat ja sisällöt, joiden osalta arvioidaan:

  • toiminnan taiteellisia tavoitteita ja idean vahvuutta sekä sitä, miten nämä näkyvät suunnitellussa toiminnassa
  • miten selkeästi toiminnan taiteelliset lähtökohdat käyvät ilmi hakemuksessa (esim. oman toiminnan erityislaatu)
  • toiminnan ammattimaisuutta, kunnianhimoisuutta, kiinnostavuutta ja vaikuttavuutta omassa taidekentässään
  • miten toiminta lisää kaupungin kulttuuri- ja taidetarjonnan muotojen ja sisältöjen monipuolisuutta
  • toiminnan uutta luovaa potentiaalia ja taiteellista kehittymistä.

Toiminnalliset lähtökohdat ja toteutus, joiden osalta arvioidaan:

  • toiminnallista ammattimaisuutta ja uskottavuutta
  • toiminnan vaikutuksia, kumppanuuksia ja laajuutta
  • miten toteuttamiskelpoista ja realistista hakemuksessa esitetty toiminta on ja miten yhtenäisen kokonaisuuden tavoitteet, suunnitelma sekä toteutus luovat
  • miten monipuolista resursointi on ja millaisia ovat taloudelliset riskit
  • miten tarpeellinen avustus on toiminnan toteuttamisen kannalta
  • toiminnan kehitystä ja kehittämistä
  • kykyä arvioida omaa toimintaa
  • tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden huomioimista toiminnan järjestämisessä
  • ekologisuuden huomioimista toiminnan järjestämisessä.

Monimuotoisuus, saavutettavuus ja osallisuus, joiden osalta arvioidaan:

  • miten toiminta vahvistaa sitä, että taiteen ja kulttuurin tekijät ja tarjonta ilmentävät moniäänistä ja moninaista Helsinkiä
  • miten toiminnassa huomioidaan yleisön ja osallistujien näkökulmasta sosiaalinen, alueellinen, kulttuurinen, kielellinen, taloudellinen, ikäryhmiin liittyvä ja fyysinen tai muu saavutettavuus
  • miten kohderyhmät on määritelty sekä millaisilla toimenpiteillä erilaiset kohderyhmät pyritään tavoittamaan
  • miten toiminta laajentaa taiteen ja kulttuurin yleisö- ja osallistujapohjaa ja osallistumista tekemiseen sekä rohkaisee laajempaan keskusteluun taiteesta
  • miten toiminta vahvistaa yhteisöllistä kaupunkia ja asukkaiden mahdollisuutta osallistua sekä toteuttaa toimintaa itse
  • miten toiminnassa hyödynnetään ja vahvistetaan verkostomaisia ja yhteisöllisiä toimintatapoja.

Kaikkiin kulttuurin avustuksiin sovelletaan Helsingin kaupungin strategisia linjauksia ja avustusehtoja sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita

Siirry lukemaan Helsingin kaupungin yleisiä avustusehtoja.

Siirry lukemaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). (pdf) 

Toiminta suunnitellaan ja budjetoidaan kohtaamisten määrien perusteella. Yksi kohtaaminen tarkoittaa yhtä kohdattua lasta. Avustusta myönnetään resursoitujen kohtaamisen määrän mukaan. Mikäli tapahtumissa jää paikkoja tyhjiksi toimijasta riippumattomista syistä, se ei vaikuta avustuksen määrään.

Avustettava toiminta voi ajoittua kevätkaudella helmikuun alusta kesäkuun puoliväliin ja syyskaudella elokuun puolivälistä joulukuun puoliväliin.  

Tapahtumat voivat olla esityksiä, jossa voi olla mukana osallistavia elementtejä, tai työpajoja. Avustuksensaajan tulee järjestää samaa tapahtumaa sarjaluonteisesti useamman kerran vuodessa.  

Tapahtumia suunnitellessa on huomioitava tapahtumien osallistujamäärä ja kohderyhmän ikä- ja kehitysvaihe. Nuoremmille lapsille suunnatut tapahtumakerrat voivat olla osallistujamäärältään pienempiä ja vanhemmille lapsille suunnatut tapahtumakerrat osallistujamäärältään suurempia. Yhden tapahtumakerran osallistujamäärä voi kuitenkin riippua myös tapahtuman sisällöstä, kohdennuksesta osallistujien tuen tarpeen mukaan sekä tilasta, jossa tapahtuma järjestetään. Tämä tulee perustella hakemuksessa. 

Avustusta voidaan myöntää myös hankkeille, joilla ei ole toiminnalleen omaa tilaa. Tämä tulee käydä ilmi hankesuunnitelmasta. Päivitetty 10.4.2026: Kaupunki on varannut maksuttomaan käyttöön joitain tiloja Kulttuurin kummilapset -toiminnan tapahtumiin esimerkiksi kulttuurikeskuksistaan. Tilojen käytöstä voi neuvotella ensimmäisen arviointivaiheen jälkeen. Ohjeet tilaneuvotteluihin toimitetaan valituille toimijoille kesäkuussa 2026

Kerro hankesuunnitelmassa, kuinka monta tapahtumaa aiotaan järjestää ja mikä on tapahtumien kokonaiskapasiteetti, eli kuinka monta lasta niihin maksimissaan voi osallistua ja mille ikäryhmälle toiminta on kohdennettu.

Kerro suunnitelmassa myös, kuinka monta lähiaikuista kohdattavan/ikäryhmään kuuluvan lapsen lisäksi tapahtumiin voi osallistua ja voiko mukaan tulla sisaruksia. Mukaan toivotaan myös tapahtumia, jotka on kohdennettu lapsen tai perheen tuen tarpeen mukaan, jolloin tapahtuman toteutuksessa tulee erityisesti huomioida esimerkiksi liikuntarajoitteet, aistiyliherkkyydet tai neurokirjon erityistarpeet.

Haun ensivaiheessa hankesuunnitelma ja talousarvio voivat olla alustavia suunnitelmia, joita voi tarkentaa haun toisessa vaiheessa.  

Kulttuurin kummilapset -toiminnan erillisavustusta myönnetään resursoitujen kohtaamisten perusteella, eli sen mukaan, kuinka monelle lapselle kohtaamisia on sitouduttu järjestämään. Avustusta myönnetään harkinnanvaraisesti korkeintaan 25 euroa / kohderyhmään kuuluva lapsi. Avustustasossa huomioidaan kohderyhmän ikä, tapahtuman ryhmäkoko ja/tai tuen tarve.

Muistathan talousarviota laatiessasi, että hankkeella tulee olla muutakin rahoitusta kuin kaupungin avustus. Otathan huomioon, että yhden kohdatun lapsen mukana tulee aina vähintään yksi aikuinen eli tämä tulee huomioida tapahtuman resurssoinnissa.

Hakuaika ja avustuksen hakeminen sähköisessä asioinnissa

Haku alkaa kaupungin sähköisessä asioinnissa keskiviikkona 1.4.2026 ja päättyy keskiviikkona 22.4.2026 klo 16. Avustusta haetaan sähköisessä asioinnissa täytettävällä kehittämisavustusten hakulomakkeella ja sitä täydentävällä Webropol-lisätietolomakkeella. Pääset täyttämään hakemusta tämän sivun vasemmassa laidassa olevasta Hae avustusta -kohdasta, kun olet kirjautuneena asiointipalveluun. Kirjautumislinkin löydät sivuston oikeasta yläkulmasta. Täytä ensin avustusasioinnissa virallinen hakulomake ja valitse avustuslajiksi "kehittämisavustus". Kohtaan, jossa kysytään, onko kyseessä festivaali/tapahtuma, tulee vastata “ei”

Sen jälkeen täytä täydentävä Webropol-lomake. 

Siirry täyttämään Webropol-lisätietolomaketta.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

HUOM! Kulttuurin kummilapset -toiminnan erillisavustuksen hakijat jättävät täyttämättä kehittämisavustusten yleisen lomakkeen sivun 5. Tarkemmat tiedot hankkeesta kerrotaan erillisellä Webropol-lisätietolomakkeella.

Tutustu huolellisesti hakuohjeisiin ja hanki tarvittavat taustatiedot sekä liitteet hakemuksen jättämistä varten. Tee avustushakemus Helsingin kaupungin sähköisessä avustusasioinnissa ja kerro lisätietoja hankkeesta Webropol-lomakkeella.  

Kaupungin sähköisessä asioinnissa voit tallentaa hakemuksen luonnokseksi, jolloin voit palata täyttämään sitä myöhemmin. Hakemuksesi tallentuu omaan profiiliisi Helsingin kaupungin Avustusasiointi-palvelussa. Lähetä hakemuksesi klo 16:een mennessä haun päättymispäivänä. Myöhästyneet hakemukset hylätään. On suositeltavaa lähettää hakemus jo ennen viimeistä hakupäivää, jolloin palvelussa saattaa olla ruuhkaa. Avustuksen hakijalla tulee olla valtuutus asiointiin kunnossa ennen avustusasiointiin kirjautumista.  

Kulttuurin kummilapset -hakemukseen vaadittavat liitteet:  

  • Hankesuunnitelma (alustava). Kerro hankesuunnitelmassa, kuinka monta tapahtumaa aiotaan järjestää ja mikä on tapahtumien kokonaiskapasiteetti, eli kuinka monta lasta niihin maksimissaan voi osallistua ja mille ikäryhmälle toiminta on kohdennettu.
  • Talousarvio (alustava). Arvion tulee vastata hankesuunnitelmassa esitettyä.
  • Tilinpäätös edelliseltä vuodelta. Tilinpäätöksestä on käytävä ilmi ainakin yhdistyksen tulos ja tase. Lisäksi mukana on oltava jäljennös tilintarkastus- tai toiminnantarkastuskertomuksesta allekirjoituksineen.
  • Edellisen vuoden toimintakertomus.
  • Yhdistyksen säännöt (jos kyseessä on uusi hakija tai jos säännöt ovat muuttuneet edellisen hakemuksen jälkeen).
  • Tiliote tai vastaava asiakirja, josta selviää tilinomistajan nimi ja tilinumero (uudet hakijat tai pankkiyhteystiedot muuttuneet).

Toimita hakemukseen tarvittavat liitteet sähköisen asiointipalvelun kautta. Rekisteröityneiltä yhdistyksiltä/yhteisöiltä, yksityishenkilöiltä sekä työryhmien tilivastaavilta vaaditaan liitteenä tiliote tai muu pankin ilmoitus tilinomistajasta (uusi hakija tai muuttuneet pankkiyhteystiedot), josta tulee näkyä sekä tilinomistaja että tilinumero. Mikäli hakija liittää hakemukseen tiliotteensa, tilitapahtumat voi halutessaan peittää. Myönnettyä avustusta ei voida maksaa asiakirjan puuttuessa.  

Hakemus käsitellään Helsingin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan kulttuurin edistäminen -palvelun kumppanuusyksikössä, ja avustuksista päättää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto. Kulttuuri- ja kirjastojaosto päättää kulttuurin kummilapset -toiminnan erillisavustuksen saajat kokouksessaan 11.6.2026 ja avustussummat kokouksessaan marraskuussa 2026.  

Hakijoita tiedotetaan päätöksestä jaoston päätöksen jälkeen. Hakijoille lähetetään tieto päätöksestä postitse.  

Kulttuurin kummilapset -toiminnan erillisavustus maksetaan yhdessä erässä päätöksen mukaisesti.

Avustukset maksetaan avustuksen saajan nimellä olevalle pankkitilille. Ellei avustuksen saajalla ole pankkitiliä, tulee tämän avata pankkitili. Pankkiyhteystietojen varmistamiseksi on hakemuksen liitteenä toimitettava (uusi hakija tai pankkiyhteystiedot muuttuneet) tiliote tai muu asiakirja, josta selviää tilinomistajan nimi ja tilinumero. Avustusta ei makseta tämän selvityksen puuttuessa.

Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta. Avustuksia ei makseta ulkomaille.

Lisätietoja maksatukseen liittyvissä kysymyksissä antaa hallintosihteeri Minna Leino, puh. 09 3108 9044,  minna.leino@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman).

Avustuksen käyttöaika on kalenterivuosi. Avustuksen käyttöä seurataan omalla kustannuspaikalla, josta tulee käydä ilmi toiminnan tulot ja menot. Avustuksen käyttö selvitetään jatkohaun yhteydessä elokuussa 2027 erillisellä selvityslomakkeella, jossa raportoidaan toteutuneet kohtaamiset ja arvioidaan loppuvuoden kohtaamisten määrä. Samalla toimitetaan hankkeen kustannuspaikkaseuranta.

Avustuksen käytön ehdot

Kaikkiin kulttuurin avustuksiin sovelletaan Helsingin kaupungin avustusten yleisiä avustusehtoja sekä Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita.

Siirry lukemaan Helsingin kaupungin yleisiä avustusehtoja.

Siirry lukemaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). (pdf) 

Avustusta saa käyttää vain avustuspäätöksessä mainittuun tarkoitukseen. Jos avustuspäätöksessä ei ole tarkemmin yksilöity käyttötarkoitusta, avustus on käytettävä avustushakemuksessa esitettyyn käyttötarkoitukseen avustuslajin ohjeiden ja kriteerien mukaisesti. Kaupungilla on oikeus periä avustus tai sen osa takaisin avustusehtojen mukaisesti.

Avustuksen saaja ei saa käyttää avustusta varainhankinnan tai liike- ja sijoitustoiminnan menoihin eikä rahoitusomaisuutensa tai muiden pitkäaikaisten sijoitustensa lisäämiseen. Avustusta ei myöskään lähtökohtaisesti saa käyttää käyttöomaisuuden hankintaan. Käyttöomaisuudeksi katsotaan muun muassa koneet, laitteet, rakennukset ja sijoitukset, jotka voidaan myydä edelleen.

Avustuksen saajan on järjestettävä kirjanpitonsa ja tilintarkastuksensa lain edellyttämällä tavalla sekä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata. Avustuksen saajan on järjestettävä tilintarkastus tilintarkastuslain edellyttämällä tavalla.

Avustuksen saajan on korvauksetta annettava Helsingin kaupungille tämän tarpeelliseksi katsomat tiedot avustushakemuksen käsittelyä sekä avustuksen myöntämistä ja käytön valvontaa varten. Avustuksen myöntäjällä on oikeus tarkastaa avustuksen hakijan/saajan kirjanpito ja hallinto sekä tarvittaessa tehdä muutakin toimintaa koskevia tarkastuksia.

Avustuksen saajan on viipymättä ilmoitettava kaupungille avustuksen käyttöön vaikuttavasta merkittävästä muutoksesta ja sovittava avustuksen käytöstä tai sen palauttamisesta olemalla yhteydessä avustusvalmistelijoihin. Siirry kulttuurin avustusten yhteystietosivulle.

Avustuksen saaja sitoutuu selvittämään toiminnassaan käyttämiensä toimittajien taustat ja tekemään hankintansa vastuullisilta toimijoilta, jotka hoitavat yhteiskunnalliset velvoitteensa.

Avustuksia ei myönnetä jaettaviksi edelleen muille toimijoille, eikä avustuksensaaja saa jakaa avustuksia edelleen rahana tai lahjoina. 

Helsinki-tunnuksen käyttö

Avustuksensaajan tulee mahdollisuuksiensa mukaan liittää tiedotus- ja markkinointimateriaaleihinsa Helsingin kaupungin tunnus. Helsinki-tunnuksesta on suomen- ja ruotsinkielinen versio sekä kaksikielinen versio. Kaikissa tapauksissa avustuksensaajan tulee mainita Helsingin kaupunki tapahtuman tukijana.

Siirry lataamaan Helsinki-tunnus.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Jos suunnittelet Kulttuurin kummilapsi -toiminnan hanketta tai haluat tietää lisää, voit olla yhteydessä erityissuunnittelija Nina Graniin, puh. 09 310 37006, nina.gran@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) tai Annantalon lastenkulttuurin edistämisen vastaavaan tiimiesihenkilöön Laura Aralaan, puh 040 1626387, laura.arala@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman).