Ohjeita ja tukea liikunnan avustuksien hakemiseen

Tältä sivulta löydät ohjeita kootusti liikunnan avustusten hakemiseen liittyen.

Avustusten myöntämistä, käyttöä ja raportointia ohjaavat dokumentit

Kaikkiin liikunnan avustuksiin sovelletaan Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita 28.10.2019 (pdf). Liikunnan avustusten jakamisen periaatteita ohjaavat niin ikään Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) 12.12.2023.

Hakijaa velvoittavat kohdat kaupungin avustusten yleisohjeesta on kirjattu tänne(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Liikunnan avustusten myöntämisperusteista, käytöstä ja raportoinnista säädetään liikunnan avustusten vuotuisessa hakuohjeessa (Liikunnan hakuohje 2024(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)). 

Sähköinen asiointi

Liikunnan avustusinfot

Liikuntapalvelut järjestää kaikille avoimia avustusinfotilaisuuksia, joissa kerrotaan liikunnan avustusmuodoista, kriteereistä ja kriteereihin kohdistuvista muutoksista. Tilaisuuksissa on mahdollista esittää avustuksia koskevia kysymyksiä. Infotilaisuuksien ajankohdista tiedotetaan muun muassa liikunnan avustusten etusivulla, liikunnan kumppanikirjeessä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) sekä Liikuntaseurat Helsingissä -Facebook-ryhmässä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).